Lähtötilanne
Mekastamo oli mukana Joensuun ev. lut. seurakunnan järjestämällä nuortenleirillä Vaivion kurssikeskuksella. Leirin teemana oli elokuva, ja ohjaajina toimivat Mekastamon Piia ja Jonna. Leirin DVD:n ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut Niko.
Aluksi tutustuttiin käsikirjoitukseen ja elokuvan kuvaamiseen ja tehtiin harjoituselokuva. Tämän jälkeen leiriläiset saivat aloittaa oman elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaamisen.
Ratkaisu
Pitkän, mutta hauskan ja antoisan päivän jälkeen leiriläisten plakkarissa oli kaksi harjoituselokuvaa ja kaksi itse käsikirjoitettua, kuvattua ja leikattua elokuvaa. Nämä kaikki päätyivät DVD:lle, jonka jokainen leiriläinen sai kotiinsa viemisiksi.
Mitä tehtiin:
- Kerho-suunnittelu ja -ohjaus
- Leiritunnelmien valokuvaaminen
- DVD:n koosto